Sietämätön vuoden alku: kaikki taas vauhkoaa elämäntavoista ja vitamiineista ja lenkkeilee ja siivoaa ja tekee aikatauluja ja... Olenhan itsekin suhteellisen aikaansaapa ihminen, mutta en kyllä elämäntapojen alueella. Silloin tällöin yritän terveellistä elämää ja urheilua, mutta totuus on, ettei se tuo minulle SITÄ TOSI HYVÄÄ OLOA eikä mitään muutakaan. Viihdyn paremmin kun tupakoin ja käytän runsain mitoin alkoholia? Mielenterveyteni varsinkin voi paremmin, sillä elämästä tulee helposti tylsää ja yksinäistä, mikäli sitä käyttää terveiden elämäntapojen hankintaan. Saatan olla kyllä myös lapsellinen ja epävalaistunut, mutta tällä hetkellä tosiasia taitaa olla, että minun pitäisi onnellisesti elää epämääräistä elämää, sen sijaan että kokoajan huolehtisin siitä, miten spurgu olen muihin ahkeriin naikkosiin verrattuna.

Varmaan lähes kaikki nuoret naiset etsivät rakkautta tai kenties sitä suurta elämänsä rakkautta elleivät ole jo sitä löytäneet.

Itse elän tunnelmissa ja tunnekuvissa, tapahtumissa joita ei ole koskaan sattunut ja traagisissa tarinoissa. Rakkauskäsitykseni on lopulta aika outo. Joskus luulin, että tarvitsen vain yhtä sekopäisen henkilön rinnalleni ja sellaista on vaikea löytää, mutta olen nyt tullut toiseen johtopäätökseen. En usko voivani saada tyydytystä muunlaisesta kun traagisesta ja särkevästä suhteesta.

Tuli vain mieleeni.. mitä helvettiä.

Iloinen Greta iloitsi eilen. Yritin siis olla lähtemättä baariin ja löydyin kuitenkin aamulla ystäväni luota. Oli hämmentävä ilta, joka baarissa yksi tai kaksi olusta ja lopulta yllättävän humalassa, vaikka tarkoitus ei edes ollut humalatila. No, rahatilaa en edes halua tietää.

Olen tullut siihen tulokseen, että kaukosuhteet eivät toimi. Tämä ei tietenkään ole yllättävää, mutta saanen todeta asian olevan edelleen näin. Itse en voisi kuvitellakaan olevani kaukosuhteessa, paitsi siinä tilanteessa, että tätä ihmistä kuitenkin näkisi vähintään kerran viikossa ja yleensä useamminkin. Olisi kait se silti hyvin tahmeaa ? En pysy edes hieman ihastuneena ihmiseen, jota en näe.

Tällä mennään!!

Ajattelin kirjoittaa blogia ensin omalla nimelläni. Sitten tajusin, että ei saatana, enpä ikinä kehtaisi, mikäli blogissa käsitellään mitenkään asioita,jotka liittyvät yksityiselämääni.
Sitten ajattelin kirjottaa blogia valenimellä. Tajusin, että ei saatana. Valenimellä voisin kirjoittaa mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Seuraavaksi tajusin seuraavaa: elämäni on kuitenkin sen verran outoa, että kyllä sen tunnistaa, mikäli on tunnistaakseen. Päätin siis kirjoittaa siten, että sen tunnistaa, jos on tunnistaakseen, mutta kuitenkin siten, että ei kaikkien tarvi niinku kaikkea tajuta! !!1 !! 1Joo.

Tekisi mieleni lähteä baariin, mutta pelkään alkoholismin vaalivan nurkan takana, koska viime viikko oli hiukan tumuinen. Toisaalta rahaakaan ei ole hirveästi tai sitten en vain jaksa. Helvetti, luultavasti tänään vielä päädyn baariin. Tekisi mieli nähdä parhaita kavereita, noita epämääräisiä spurguja ja toisaalta ei tekisi mieleni nähdä heitä. Jotkut ovat olleet liian epämääräisiä viime aikoina, että sitä jaksaisin. Toisia taas ahdistaa nähdä, koska heitä ei ole nähnyt aikoihin! Hyvä syy ahdistua, totta maar.

Ehkä huomenna lähden homobaariin siis. Tekisin mieleni pokata vaihteeksi tyttö, biseksuaali kun olen. Mutta ehkä ei kuitenkaan... Ihmissuhde elämäni on olematonta ja tyhjää, mutta solmussa? Mahdollinen kaukainen rakas ihminen on olemassa, mutta liian kaukainen ollakseen realistinen. Tarkoitan kilometri määrää. Toisaalta taas tekisi mieleni vaikka ketä ja mitä, mutta ei siltikään. Ma päättää en osaa, se turhaa lie! No, tällä mennään.

(Tod. näk. baariin.)

Omituisen turhan banaali miete

Mistä se johtuu, että humalassa monet tunteet tuntuvat vahvemmilta kuin selvinpäin? Tarkoitan, että olenko todella niin estoinen, että pystyn tuntemaan oikeasti vain humalassa? Vai olenko humalassa vain ylireagoiva? Olkoon totuus mikä on, kyllähän humala ainakin tuo vaihtelua elämään.

Harjoittelusta

En haluaisi olla länsimaalaisen päämäärätietoinen. Se, että pitää saavuttaa jatkuvasti jotain ja yleensä vielä jotain sellaista, mikä on yleisesti hyväksyttävää, ei sinällään sovi minun käsitykseeni onnesta tai hyvästä elämästä. Onpas kliseistä! Homma menee entistä kieroutuneemmaksi siinä vaiheessa, kun harjoitan asioita, jotka vaativat runsaasti harjoittelua ja tiukkaa motivaatiota. En ole lainkaan kilpailuhenkinen ja olen todennut, että mikäli yritän jotain vain lopputuloksen takia, kaikki kirjaimellisesti kusee.

Harjoitella pitäisi siis harjoittelun takia, silloin saisi molemmat, maun ja keveyden tai kenties vain olisi mukavampaa ja saattaisi päästä jonkunlaiseen lopputulokseen! Liian usein kuitenkin ajattelen kaikenlaisen harjoittelun ikävänä toimintana, vaikka miksipä se olisi sen ikävämpää kun mikään muukaan?

Jos jatkossa harjoittelisin vain siksi, että kyseinen harjoittelu on aivan mukavaa, saattaisin myös välttyä tekemästä asioita, joista en tykkää! Monesti kun kuvittelen olevani pakonalainen tekemään monia asioita, jotka ovat lopulta vain ikäviä ja turhia. Hitsi. Nyt kohti uutta elämää,

tosin ei siksi, että saisi uuden elämän, vaan siksi, että sen harjoittelu on kivaa



..?

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaisia idoleita. Sellaisia perusidoleita, julkkiksia tai suuria taiteilijoita. Ihannoin tuttaviani; loistavia, luovia ja kauniita persoonia.
Ehkä se johtuu siitä, että kaukaisen taiteilijan työtä ja neroutta on hankala hahmottaa. Dali oli nero ja Picasso oli nero, mutta en tunne heitä enkä tiedä mistä he ovat lähtöisin. Sen sijaan naapurinpoika, joka kirjoittaa tai piirtää nerokkaasti, aiheuttaa huomattavasti voimakkaamman ihailureaktion. Tuo voisin olla minä?
Taideteoksia nähdessäni ihailen niitä. Rakastan kauniita kappaleita. En silti ole usein juurikaan kiinnostunut niiden tekijästä. En tiedä bändien jäsenten nimiä enkä kirjailijoiden henkilöhistoriaa. Mitä väliä sillä edes on? Taide on minulle jotain niin välitöntä ja pelkkä tunne-elämys, etten oikeastaan tee mitään sillä tiedolla, millainen taiteentekijä on eläessään ollut.