En haluaisi olla länsimaalaisen päämäärätietoinen. Se, että pitää saavuttaa jatkuvasti jotain ja yleensä vielä jotain sellaista, mikä on yleisesti hyväksyttävää, ei sinällään sovi minun käsitykseeni onnesta tai hyvästä elämästä. Onpas kliseistä! Homma menee entistä kieroutuneemmaksi siinä vaiheessa, kun harjoitan asioita, jotka vaativat runsaasti harjoittelua ja tiukkaa motivaatiota. En ole lainkaan kilpailuhenkinen ja olen todennut, että mikäli yritän jotain vain lopputuloksen takia, kaikki kirjaimellisesti kusee.
Harjoitella pitäisi siis harjoittelun takia, silloin saisi molemmat, maun ja keveyden tai kenties vain olisi mukavampaa ja saattaisi päästä jonkunlaiseen lopputulokseen! Liian usein kuitenkin ajattelen kaikenlaisen harjoittelun ikävänä toimintana, vaikka miksipä se olisi sen ikävämpää kun mikään muukaan?
Jos jatkossa harjoittelisin vain siksi, että kyseinen harjoittelu on aivan mukavaa, saattaisin myös välttyä tekemästä asioita, joista en tykkää! Monesti kun kuvittelen olevani pakonalainen tekemään monia asioita, jotka ovat lopulta vain ikäviä ja turhia. Hitsi. Nyt kohti uutta elämää,
tosin ei siksi, että saisi uuden elämän, vaan siksi, että sen harjoittelu on kivaa
..?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti